Kunta ja politiikka

Tällä sivulla voit lukea, miten kunta toimii ja miten voit osallistua ja vaikuttaa.
Näin toimii kunta
Kunta vastaa lähes kaikista asuinkuntasi yhteiskuntapalveluista, esimerkiksi kouluista, puistoista, kirjastosta, lumenraivauksesta ja kunnansuunnittelusta.
Valtiopäivät ja hallitus päättävät kuntien vastuualueista. Niin on päätetty kunnallislaissa ja eräissä erikoislaeissa, kuten koululaki ja sosiaalipalvelulaki. Kunnan vastuualueita ovat esimerkiksi
- esikoulu
- koulu
- sosiaalipalvelu
- vanhusten ja toimintarajoitteisten huolto
Kuntien itsehallinto on Ruotsissa tärkeää. Kunnat saavat itse päättää pitkälti palveluistaan, miten ne toteutetaan ja paljonko veroa kuntalaisilta peritään palvelujen saamiseksi.
Näin voit vaikuttaa kuntaan
Kunnat noudattavat avoimuusperiaatetta ja sinulla on oikeus lukea poliittisia päätöksia ja pöytäkirjoja, voit myös osallistua yhteistyöneuvostoihin tai jättää oman kansalaisehdotuksen tai ryhtyä poliitikoksi.
Voit vaikuttaa kuntaan
Kunnat noudattavat avoimuusperiaatetta. Sinulla on oikeus esimerkiksi lukea poliittisia päätöksiä, pöytäkirjoja ja muita asiakirjoja ja olla mukana kuuntelemassa kunnanvaltuuston kokouksia.
Voit vaikuttaa myös muulla tavoin. Voit esimerkiksi osallistua erilaisiin yhteistyöneuvostoihin, kuten eläkeläisneuvostoon (kommunala pensionärsrådet). Sinulla on mahdollisuus esittää mielipiteitä, valittaa poliitikkojen päätöksistä. Voit myös esittää kansalaisehdotuksia.
Kuntalaisena valitset myös, mitkä puolueet hallitsevat kuntaa. Kuntavaaleissa äänestetään joka neljäs vuosi. Jos haluat olla vieläkin aktiivisempi, liity johonkin puolueeseen ja ryhdy poliitikoksi.
Anna mielipiteesi ja auta meitä tulemaan paremmaksi
Me Hallstahammarin kunnassa haluamme tulla vielä paremmaksi laadukkaan palvelun tarjoamisessa. Otamme tämän takia vastaan mielipiteesi meidän työstä, meidän toiminnoista ja meidän kotisivusta.
Mielipiteet voivat esimerkiksi käsitellä:
- Kohtelua
- Saatavissaoloa
- Tietoa
- Käsittelyä
Sidan uppdaterades den